Jeppe
Jeppe on
meidän ensimmäinen russeli ja hienosti meidän yhteiselo on sujunut, Jeppe on valloittanut
sydämet täysin. :)
Luonteeltaan
Jeppe on aika rauhallinen russeliksi, mutta kyllä välillä niitä
hepulikohtauksiakin tulee. Jepen perusilme kuitenkin on melko totinen. Jeppe
leikattiin sen ollessa vain 9 kuukauden ikäinen, koska sillä todettiin
poikkeuksellisen suuret kivekset ja kiveskiertymä, nämä oireilivat jatkuvana
peräpään jahtaamisena. Kastraation jälkeen Jeppe muuttui rauhalliseksi ja alkoi
valita leikkikaverit hyvin tarkkaan. Hipun tulo onkin tehnyt Jepelle oikein
hyvää, kun on kotona leikkikaveri, jonka kanssa peuhata terrierileikkejä.
Kotiväkeä ja
muita tuttuja ihmisiä kohtaan Jeppe on todella sydämellinen ja uskollinen, mutta
täysin vieraisiin se suhtautuu pienellä varauksella, yleensä se ei välitä
lainkaan täysin vieraista ihmisistä.
Jepen luonnetta voi kuvailla myös sanoilla
haaveilija ja teatraalinen. Päivisin Jeppe usein haaveilee ikkunan ääressä ja
jos pojan tassulle vähän vahingossa astuu niin katse on sellainen että ”onhan
eläinsuojelu jo tulossa paikalle?” ja hirmuinen uikutus, kunnes keksii jotain mielenkiintoisempaa
tekemistä. Olemmekin saaneet monet naurut (tietysti niin ettei Jeppe huomaa)
Jepen teatraalisuuden takia.
Jepelle
sattuu ja tapahtuu aika paljon kaikenlaista. Muutama esimerkki: ampiaispesään
juokseminen koirapuistossa, veneen ja laiturin väliin putoaminen, maitopurkin
juuttuminen päähän, juokseminen järveen kun luuli että oli vielä jäät (tajusi
vasta 10 metrin päässä että olikin uinut eikä juossut…). Jepen ollessa 1,5
vuotias se pelästytti meidät totaalisesti sairastumalla aivokalvontulehdukseen.
Onneksi lääkkeet auttoivatja poika parani nopeasti vaikka oli aluksi todella
huonossa kunnossa.
Jepen kanssa
harrastetaan agilitya ja Jeppe kisaa medien 1 luokassa. Verijälkeäkin on
kokeiltu ja se on sujunut hienosti. Myös kaikenlaisia temppuja treenaillaan
omaksi iloksi ja perustottista pidetään yllä. Jeppe on käynyt
tottelevaisuuskoulutuksen alkeiskurssin sekä 2 jatkokurssia.
Jeppe
rakastaa ruokaa. Se on parasta mitä se tietää. Siksi onkin ollut helppo opettaa
kaikenlaisia temppuja.
Jeppe ei ole
aivan rotumääritelmän mukainen russeli vaikka ihan rekkarissa onkin. Korkeutta
sillä on huimat 38 cm ja sitten on se nenän vaalea väri. Eipähän raavi risut
metsässä mahan alustaa ja agilityssakn on etua pitkistä koivista. Meille Jeppe
on kuitenkin se maailman paras Jeppe, joka on todella rakas.
Jepelle
tärkeimpiä asioita ovat: ruoka, pallot, mökkeily, veneily, peiton alla nukkuminen,
vinkulelut ja oma kotiväki.
Myös näillä
nimillä Jeppeä kutsutaan: Jepsku, Jebu, Jeppeliini, Jeppeli, Jeppula, Jeppis,
Jehpu, Bastilli, (Mc Jeppe)Kuoriainen, Kuoris, Mansikkanenä, Jeppe-Keppe,
Hiiri-koira, Russe-pusse, Rasva-koira (Jeppe rakastaa käsirasvaa…)

Nämä
perusjutut Jeppe osaa:
Temppulista

Nämä
Jeppe on saanut rikki:
mitä järkeä on käydä ravistamassa
peittoa ulkona, jossa on
enemmän reikiä kuin kangasta….)